Ensimmäisen laumaillan jälkeen lähetimme koteihin lapun, jossa kerrottiin laumojen jakamisesta kahtia: ensimmäinen ryhmä klo 17.15-18.15 ja toinen ryhmä klo 18.30-19.30.

Tyttöjen suuresta määrästä, ja jo pelkästään kokoontumistilojen ahtaudesta johtuen tyttöjen ryhmän jakaminen on välttämätöntä ja nyt pyytäisinkin kaikkia vanhempia, joiden tytär on myöhemmässä laumassa, miettimään uudelleen vaihtoa aikaisempaan laumaan.

Kahdella laumalla takaisimme sen, että toiminta säilyisi kaikille mieluisena ja että sekä lapsien että meidän johtajien olisi jälleen helpompi keskittyä laadukkaaseen partiotoimintaan suuren ryhmän ohjaamisen ja hallitsemisen sijasta.

Aiemmin mainitulla syntymävuosijaolla ei ole merkitystä enää, mutta aiempi ryhmä tarvitsee lisää sudenpentuja; tällä hetkellä kaksi kertaa kokoontuneessa laumassa on ollut mukana yksi tyttö.

Tärkeää olisi, että jo 2.2., kun tyttöjen ohjelmassa on kirjastokäynti, jälkimmäisen ryhmän ryhmäkoko olisi pienentynyt.